PARSONRUSSELLINTERRIERI

Rotumääritelmä

Terveys

Parson on henkiseltä ja fyysiseltä ominaisuudeltaan erittäin monipuolinen harrastuskoira. Rodun alkuperäinen käyttötarkoitus on metsästys, ja tähän tarvittavia ominaisuuksia pyrin säilyttämään rodussa, jotta se kykenisi toimimaan alkuperäisessä käyttötarkoituksessaan. Samat ominaisuudet ovat eduksi monessa muussakin harrastuksessa. Hyväluonteinen parson on ystävällinen, reipas, avoin ja sillä on hyvä hermorakenne. Työskennellessään parsonit tekevät asiat yleensä aina täydellä draivilla, oli se sitten mitä vain, mutta tarpeen vaatiessa se osaa kuitenkin myös rauhoittua.

Metsästysviettinsä ja energisyytensä vuoksi parsonrussellinterrieri vaatii omistajaltaan aktiivisuutta ja määrätietoisuutta. Kun koira saa kunnollisen peruskasvatuksen ja riittävästi sosiaalistamista ja liikuntaa, siitä tulee yhteiskuntakelpoinen ja miellyttävä seuralainen. Parsoni sopii ihmiselle, joka viettää aktiivista elämää, esimerkiksi mökkeillen, luonnossa liikkuen, metsästyksen tai harrastusten parissa. Parson tarvitsee ihmisen, joka osaa olla määrätietoinen eikä lepsuile liikaa. Asui koira sitten kaupungissa kerrostalossa tai maalla omakotitalossa, se on onnellinen tietäessään paikkansa laumassa ja saadessaan tarpeeksi aktivointia päivittäin.

Parsoneita on paljon lapsiperheissä ja ne tulevat todella hyvin toimeen lasten kanssa. Perheen vanhempien tehtävänä on kuitenkin huolehtia, että koira kuin lapsetkin tietävät oikeutensa ja velvollisuutensa. Meillä syntyvät pennut tottuvat erilaisten lasten käsittelyyn heti syntymästään asti.

Koiramme ovat myös tottuneet elämään laumassa. Suurinosa tulee hyvin toimeen keskenään. Omistajalla on suuri vaikutus siihen, miten koira suhtautuu toisiin koiriin. Koiralta voi vaatia muiden koirien sietämistä, vaikkei se niitä rakastaisikaan.

Villikujan Kolopollari SRVA töissä. Kuvaaja: Kari Kunelius
Villikujan Kolopollari SRVA töissä. Kuvaaja: Kari Kunelius
Repovaaran Esimies noutamassa lintua. Kuvaaja: Heidi Lahtinen
Repovaaran Esimies noutamassa lintua. Kuvaaja: Heidi Lahtinen